MY BEAUTY ROUTINE

THE BEAUTY BENEATH

Elokuu on lähes pari viikkoa jo pyörinyt ja meidän perheen rutiinit ovat pikkuhiljaa palautuneet ja uudet käytännötkin jalkautuneet osaksi uutta erilaista arkeamme. Mieheni kanssa olemme molemmat ihmisiä, joille rutiinit tuovat perusarkeen turvallisuutta ja toimivuutta. Vaikka rutiinit ovat kivoja, teemme myös spontaaneja asioita tai vaihdamme lennosta suunnitelmia. Mielestäni spontaanius toimii paremmin, kun arjen peruspilarit ovat pystyssä. Meille harvoin syntyy kinaa esimerkiksi aikatauluista, lasten rutiineista tai muutenkaan heidän kasvatuksestaan, kun olemme alusta pitäen luoneet meille toimivat toimintatavat. Arki on välillä ihan tarpeeksi stressaavaa ja vauhdikasta, niin on hyvä, että edes jotkin asiat rullaavat tutulla tavalla.

Perheen rutiinien lisäksi minulla on muutamia omiakin rutiineja. Niistä joistakin oli puhetta muutama kirjoitus takaperin täällä. Tässä kirjoituksessa ajattelin syventyä omaan kauneus- ja ihonhoitorutiinini tarkemmin. Noin kuukausi takaperin kokeilin ensimmäistä kertaa GLAMLIN-palvelua. Glamlinin kautta tilasin itselleni setin uusia ihonhoitotuotteita, kun edelliset olivat päässeet loppumaan. Tällaiselle kiireiselle ihmisille on mukavaa, kun joku toinen voi etsiä, valita…

View original post 446 more words

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s